Maailmanluokan kampanjoita voi tehdä myös pääkaupungin ulkopuolella – Uumajan kuumimmat toimistot kahmivat palkintoja

Tänä kesänä päätimme koko Morganin porukalla pakata laukkumme ja hypätä laivaan määränpäänä Uumaja. Perillä löysimme koko joukon huippumielenkiintoisia toimistoja mainonnan, viestinnän ja palvelumuotoilun aloilta.

Anna Jeanne Söderlund

Sisältöjohtaja, Osakas

Punkt PR teki Euroopan parhaan kampanjan

Ensimmäinen vierailupaikkamme oli useita palkintoja voittanut viestintätoimisto Punkt PR. Punkt PR on siinä mielessä eksoottinen, että Ruotsin PR-toimistoista 98 prosenttia sijaitsee Tukholmassa. Yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Sofia Westerlund työskenteli itsekin ennen Tukholman PR-maailmassa, kunnes hän kahdeksan vuotta sitten päätti muuttaa takaisin synnyinseudulleen Uumajaan.

Westerlund halusi luoda toimiston, joka pärjää niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla, vaikka töitä tehdään Uumajasta käsin. Hän on ilmiselvästi onnistunut tavoitteessaan, koska Punkt PR on muun muassa voittanut kilpailut Stora PR-priset ja European Excellence Awards. Jälkimmäinen palkinto tuli paikalliselle jääkiekkojoukkue Björklövenille tehdystä kampanjasta, jossa rasismista syytetyn ja huonosti pelanneen joukkueen arvot otettiin syyniin. Kampanja johti vilkkaaseen ja asialliseen some-keskusteluun sekä myös lisääntyneeseen lipunmyyntiin.

Seitsemän henkeä työllistävä Punkt PR kuuluu samaan konserniin tapahtumatoimisto Hejan ja mainostoimisto Hallelujan kanssa.

Humbly tekee paikallista huippulaatua

Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika poiketa mainostoimisto Humblyssa, joka pitkälti toimii samojen periaatteiden mukaan kuin Punkt PR. Humblylla on sekä paikallisia että kansallisia asiakkaita, mutta kunnianhimo on samalla tasolla riippumatta siitä, kenelle töitä tehdään. Paikalliset työt eivät saa tuntua amatöörimäisemmiltä kuin koko maassa näkyvät  työt. Todisteena tästä meille esitettiin pari loistavaa spottia, jotka oli tehty paikalliselle vakuutusyhtiölle.

Humblyn väki kertoi haluavansa pois ajattelutavasta, että tarvitaan isompia asiakkaita, jotta voi tehdä parempia töitä. Pienillekin asiakkaille voi tehdä oivaltavia ja tehokkaita kampanjoita, kunhan idea on hyvä ja asiakas saadaan sitoutettua siihen.

Lopuksi keskusteltiin vielä pitkä tovi yhdessä siitä, mikä tuntikirjaus- ja työnohjausjärjestelmä on toimivin. Kylläpä keskustelu saman alan ihmisten kanssa on aina vaan sekä innostavaa että hyödyllistä!

Daresay muotoilee palveluja

Ennen lähtöä takaisin Vaasaan pääsimme vielä käymään Uumajan maailmankuulun muotoilukorkeakoulun tiloissa, jossa sijaitsee myös palvelumuotoilutoimisto Daresay. Yrityksen perustivat lähes kymmenen vuotta sitten neljä uumajalaista opiskelijaa, jotka olivat muuttaneet Tukholmaan. Pari vuotta sitten pääkaupungissa isoksi kasvanut yritys päätti niin sanotusti palata juurilleen perustamalla konttorin Uumajaan.

Daresayn projektit lähtevät aina liikkeelle äärimmäisen tarkasta loppuasiakkaan analysoimisesta syvähaastatteluineen ja testauksineen. Tästä oivana esimerkkinä yrityksen Länsförsäkringar-pankille tehty mobiilisovellus, joka on voittanut monta palkintoa.

Uumaja on suunnilleen samankokoinen kaupunki kuin Morganin kotikaupunki Vaasa. Tuntui kivalta huomata, että hyviä mainoksia, vaikuttavaa viestintää ja palkittuja sovelluksia voi tehdä myös pääkaupungin ulkopuolella. Morganissa olemme nimittäin aina toimineet juuri samalla periaatteella. Heja Umeå och tusen tack för besöket!