Referenssi
Verkkosivusto, sisällöntuotanto ja yritysilme.

Vuonna 1994 perustettu BUMA-Team on kasvanut yhdeksi Rannikko-Pohjanmaan suurimmista isännöitsijätoimistoista. Asunto-osakeyhtiöiden isännöinnin ohella yritys manageroi liike- ja julkisia kiinteistöjä, välittää vuokra-asuntoja ja tarjoaa taloushallinnon palveluja.

Yhteistyömme BUMAn kanssa alkoi logosuunnittelulla ja yritysilmeen päivityksellä. Logon taitos ja sininen väri muistuttavat vanhasta tutusta ”matriisipaperilogosta”, mutta muotokieli on tätä päivää. Uusi logo ja värimaailma kainalossa ryhdyimme suunnittelemaan uutta verkkosivustoa, jonka lähtökohtina toimivat sähköiseen asiointiin rohkaiseminen ja palvelualttiin henkilöstön nostaminen esiin. Vanhalta sivustolta ei otettu mitään mukaan: uudet tekstit tuotti Morgan ja henkilöstön kävi valokuvaamassa Sami Pulkkinen. WordPressillä toteutettu sivusto on täysin kaksikielinen ja tietysti responsiivinen.

Vieraile sivustolla

Julkaistu 12.04.2016.