Kiffel otti siivousalan digiloikan

Kiffel otti siivousalan digiloikan

Kiffel haluaa olla siivousalan edelläkävijä. Uudistimme Kiffelin verkkosivut lattiasta kattoon ja autoimme tekemään niistä lisäkauppaa tahkovan myyntikoneen.

Jenni Parpalan siivousyritys Kiffel tuli Morganin verkkosivuasiakkaaksi jo 2014, kun yritystoiminta oli juuri alkanut. Vuosien varrella olemme auttaneet Kiffeliä monissa markkinointiin liittyvissä asioissa ja käyneet Jennin kanssa nauruntäyteisiä keskusteluja bisneksestä ja monesta muusta. Kiffelin ensimmäinen WordPress-sivusto palveli satunnaisilla parannustöillä pitkään, lähes viisi vuotta, kunnes vuonna 2019 oli aika uudistaa sivusto perusteellisesti.

Kehittämisprojektista eväät uudistukseen

Ennen uudistukseen ryhtymistä Kiffelille tehtiin ELY-keskuksen tukema yrityksen kehittämisprojekti, jossa mm. suunniteltiin Kiffelin asiakkuudenhallinnan käytäntöjä ja kartoitettiin siinä tarvittavia taustajärjestelmiä. Osana projektia määriteltiin myös verkkosivujen rooli Kiffelin asiakaspolulla. Tuoreen tiedon varassa oli siis hyvä jatkaa sivuston varsinaiseen uudistukseen.

Kiffelin verkkosivusto tietokoneen näytöllä

Valoisaa ja kotoisaa

Uusien verkkosivujen käyttöliittymä on pelkistetty ja kuvat kodikkaita. Valkoisen taustan keskellä tuikkivat henkilökuvat ja Kiffelin pirteät korostusvärit houkuttelevat kiinnittämään katseen tärkeisiin asioihin.

Kodeille ja yrityksille tarjottavat palvelut on jaettu omille laskeutumissivuilleen ja ryhmitelty selkeiksi paketeiksi, jotta ostaminen olisi helppoa. Äänensävy on tuttavallista, aivan kuin juttelisit kiffeliläisten kanssa. Sivuilla pyritään vastaamaan siivouksen tilaamista harkitsevan kaikkiin kysymyksiin.

Jennille ja kumppaneille asiakaspalvelun nopeus ja asiakkaan vapaus ottaa yhteyttä haluamallaan tavalla ovat todella tärkeitä, joten Kiffeliin saa nyt yhteyden puhelimella, WhatsAppilla, lomakkeella tai Messenger-chatilla. Todellinen siivousalan digiloikka otettiin avaamalla Kiffelille sähköinen ajanvarausjärjestelmä.

Kiffelin verkkosivusto mobiililaitteessa

Palvelulupaus kirkastui kuvaksi

Eikä siinä vielä kaikki. Jenni heitti Morganille haasteen kiteyttää Kiffelin palvelulupaus ja toimintatavat yhteen kuvaan. Graafinen suunnittelija Emilia Lönnmark loihti tämän pirtsakan kuvan, joka koristaa nyt verkkosivujen lisäksi Kiffelin esityksiä.

Kiffelin strategiakuva

 

Kiffel on ennakkoluuloton vaasalainen siivousyritys, joka haluaa olla siivousalan edelläkävijä. Kiffel siivoaa koteja ja yritysten toimitiloja Vaasan ja Mustasaaren seudulla.

”Kiffel on kasvanut voimakkaasti viime vuosina ja olen tyytyväinen siihen, kuinka uusi verkkosivusto edustaa meitä. Morganilaiset ymmärsivät tarpeemme ja osasivat ehdottaa sivuille uudistuksia ja parannuksia, joista on meille hyötyä.”

Jenni Parpala
Siivousyrittäjä

Morganin rooli

  • Konseptisuunnittelu
  • Verkkosivu-uudistus
  • Graafinen suunnittelu
  • Sisällöntuotanto

Yhteyshenkilö