Morgan sai kerralla kunnon lisävahvistuksen 18.10.2021 Ajankohtaista Morganin tiimi on saanut reilun vahvistuksen, kun lyhyessä ajassa olemme toivottaneet peräti kolme uutta kollegaa tervetulleeksi. Fanny, Jasmina ja Thomas vahvistavat kaikkia Morganin ydinalueita – ohjelmointia, graafista suunnittelua ja sisällöntuotantoa. Printtimaailmasta digimaailmaan Thomas ‘Tumppi’ Backman hyppäsi Morganin matkaan heti kesälomien jälkeen. Hänellä on yli 15 vuoden kokemus graafisesta suunnittelusta, etenkin aikakauslehtimaailmasta. – Halusin oppia lisää digipuolesta, joten aloin opiskella ohjelmointia itsenäisesti. Ryhdyin myös etsimään uutta työpaikkaa, jossa voisin yhdistää designin ja ohjelmoinnin, Tumppi kertoo. Sopiva työpaikka löytyi Morganilta. Tumppi työskentelee Morganilla AD:na ja perehtyy samalla yhä syvällisemmin verkkosivustojen ohjelmointiin. – Uskon, että on suuri etu ymmärtää molempia aloja. Olen tosi iloinen työpaikasta, jossa pystyn yhdistämään sekä vanhaa että uutta osaamistani, hän tiivistää. Unelma-ammattina copywriter Sisällöntuottaja-copywriter Jasmina Koivumäki aloitti Morganilla syyskuun lopussa ja pääsi heti täysillä työn touhuun. Kauppatieteiden maisteriksi hiljattain valmistunut Jasmina on halunnut copywriteriksi 13-vuotiaasta saakka. – Seurasin silloin loistavaa tv-sarjaa nimeltään Tahdon asia, jossa yksi päähenkilöistä oli copywriter. Vaikka mainosmaailmaa kuvattiin sarjassa hyvin hektisenä, ala alkoi heti kiehtoa minua. Ajattelin, että tuollaisen työn minäkin isona haluan. Sekä suomeksi että englanniksi sujuvasti kirjoittava Jasmina hallitsee myös hakukonemarkkinoinnin. Hän on entisessä työpaikassaan luonut ja optimoinut satoja kampanjoita. – Halusin kuitenkin kirjoittaa pidemmin ja monipuolisemmin kuin mitä hakukonemarkkinoinnissa pystyy. Morganissa minua kiehtoivat myös mielenkiintoiset referenssit ja hyvä fiilis. Morganissa Jasmina pääseekin hyödyntämään sekä kirjoitustaitojaan että digimarkkinointiosaamistaan. Dippainssistä devaajaksi Morganin kolmas vahvistus on juniorikehittäjä Fanny Takala. Fannysta ei alun perin pitänyt tulla ohjelmoijaa vaan hän valmistui sähkötekniikan diplomi-insinööriksi. Työskenneltyään muutaman vuoden teollisuudessa ohjelmistotestaajana, Fanny huomasi kuitenkin innostuvansa aina vain enemmän ohjelmoinnista. – Minua kiinnostaa etenkin verkkosivujen ohjelmointi. Olen visuaalinen ihminen, ja siksi on hyvin palkitsevaa nähdä konkreettisesti oman työnsä lopputulos. Morganissa Fannya kiehtoi hyvä ryhmähenki ja mahdollisuus päästä pienempään yritykseen töihin korporaatiomaailman jälkeen. Morganissa hän pääse nyt kehittämään koodaustaitojaan entistäkin pidemmälle.
15.9.2026 Ajankohtaista Pirita Kokko vahvistaa Morganin tiimiä sisällöntuottajana Morganin uusi sisällöntuottaja Pirita Kokko syttyy sanoista ja uuden luomisesta – tervetuloa tiimiin!
11.8.2026 Ajankohtaista Maksuton BusinessBoost-tapahtuma 7.9. pureutuu tekoälyhaun saloihin BusinessBoost: SEO vai GEO – onko tekoälyhaku uusi vallankumous vai pelkkää hypeä?
17.4.2026 Blogi SEO vai GEO? Rehellinen katsaus tekoälyhakujen merkitykseen Digimarkkinoinnin toimistot myyvät GEO:a eli tekoälyhakukoneoptimointia erillisenä uutena palveluna. Hinnat ovat kovia ja lupaukset suuria. Mutta kuinka iso muutos oikeasti…