Morgan Digital nousee suomalaisten WordPress-toimistojen rankingissa 22.2.2022 Ajankohtaista Yli miljoonan euron WordPress-liikevaihto siivitti Morganin maan merkittävimpien WP-toimistojen joukkoon. Aki Karlsson Toimitusjohtaja, Osakas Morgan Digital on noussut Vierityspalkin ylläpitämässä Suomen kokeneimpien WordPress-toimistojen rankingissa toiseksi ylimpään liikevaihtoluokkaan. WordPress-asiakkuuksista tuleva liikevaihtomme ylitti vuonna 2021 miljoonan euron rajan, minkä lisäksi täytimme kriteerit vakaan taloustilanteen ja merkittävien referenssien osalta. Morgan noteerattiin Vierityspalkin rankingissa ensimmäisen kerran vuonna 2020. Jo tuolloin WordPress-liikevaihtomme ylitti 500 000 euroa, ja nyt puhkaistiin miljoonan euron raja. Samassa 1-2 miljoonan kerhossa on tällä hetkellä seitsemän ja korkeimmassa, yli 2 miljoonan liikevaihtoluokassa kolme muuta toimistoa. Morganin toimitusjohtaja Aki Karlsson on työskennellyt WordPressin parissa jo 15 vuotta. “Kun silloisessa yrityksessäni teimme CMS-valintaa, WordPress oli vielä lapsenkengissä eikä mitään merkkejä sen tulevasta markkinajohtajuudesta ollut näköpiirissä”, muistelee Karlsson, ja jatkaa: “Valinta osui oikeaan, ja onkin ollut kunnia olla ensimmäisten joukossa Suomessa viemässä niin yrityksiä kuin maan merkittävimpiä uutis- ja viihdemedioita verkkoon WordPressin voimin.” Morganilla ja sen edeltäjissä on taivutettu WordPressiä myös erikoisempiin käyttötarkoituksiin. “Extranet, toiminnanohjausjärjestelmä, mobiilisovelluksen taustajärjestelmä, MM-jalkapallon tulospalvelu… kaikki nämä ovat tarpeen vaatiessa onnistuneet WordPressillä”, Karlsson hymähtää. Aki Karlsson on työskennellyt WordPressin parissa jo 15 vuotta. Lue Morganin esittely ja referenssit VierityspalkissaTutustu WordPress-verkkosivujen tarjontaamme Vuonna 2006 perustettu Vierityspalkki on verkkopalvelujen kehittämistä seuraava suomalainen verkkomedia. Toimistorankingin ylläpitämisen lisäksi Vierityspalkki raportoi web-alan uutisista ja ilmiöistä sekä julkaisee avoimia työpaikkoja.
7.9.2023 Ajankohtaista Morganin sivustot pyörivät nyt kokonaan uusiutuvalla sähköllä Nopeus ja vihreys – siinä kaksi tärkeintä kriteeriä, kun Morgan päätti siirtää verkkosivustojensa palvelimet Suomeen. Osa sivustoista on jo siirretty…
26.1.2023 Blogi WooCommerce vai Shopify? Opas verkkokauppa-alustan valintaan (2023) Oletko perustamassa verkkokauppaa, mutta alustan valinta mietityttää? Tässä blogissa käymme läpi erityisesti suosituimpien verkkokauppamoottorien, WooCommercen ja Shopifyn, plussat ja miinukset.
5.1.2023 Blogi Vältä nämä sudenkuopat kun viet asiakas- tai järjestölehden verkkoon Asiakaslehden tai järjestölehden digitalisointi on periaatteessa helppoa – sen kun tilataan verkkoalusta ja aletaan syöttää juttuja verkkoon. Tärkein on kuitenkin…