Morgan jatkaa kasvuaan – tervetuloa töihin, Pirkka! 14.11.2016 AjankohtaistaMorgan Digital kasvaa vauhdilla. Pirkka Suksi on jo toinen rekrytoitu henkilö kuukauden sisällä. Anni Kiviniemi Sisällöntuottaja, Projektipäällikkö, OsakasPirkka Suksi aloittaa Morganilla tuotanto- ja projektinjohtajana, minkä lisäksi hän vastaa myynnistä. Pirkalla on yli kymmenen vuoden kokemus vastaavista tehtävistä eri IT-taloissa. Morganille hän siirtyi Sofor Oy:n myyntipäällikön tehtävistä. – Uusi työni on ikään kuin paluu juurille, koska suurimman osan urastani olen työskennellyt verkkopalveluiden kehittämisen parissa, hän kertoo.Mikä sitten houkutteli Pirkan Morganille? – Täällä on nykyaikainen ote alaan ja vahva draivi kehittyä. Osan porukasta tunnen jo etukäteen ja tiedän, että myös työilmapiiri on hyvä.Pirkan rooli Morganissa on kaksijakoinen: hän vastaa uusmyynnistä ja johtaa lisäksi projekteja ja web-kehittäjiä varmistaen, että projektit valmistuvat aikataulujen mukaisesti.Haasteellisen työn lisäksi Pirkalla on vähintään yhtä haasteellinen harrastus, nimittäin potkunyrkkeily. Hänellä on lajista monta Suomen mestaruutta ja hän kilpailee edelleen kansainvälisellä tasolla, mitä töiden ohella ehtii. Jos mies siis välillä näyttää hieman ruhjeiselta, se johtuu lajista – ei rankoista asiakasprojekteista…
26.1.2023 Blogi WooCommerce vai Shopify? Opas verkkokauppa-alustan valintaan (2023) Oletko perustamassa verkkokauppaa, mutta alustan valinta mietityttää? Tässä blogissa käymme läpi erityisesti suosituimpien verkkokauppamoottorien, WooCommercen ja Shopifyn, plussat ja miinukset.
5.1.2023 Blogi Vältä nämä sudenkuopat kun viet asiakas- tai järjestölehden verkkoon Asiakaslehden tai järjestölehden digitalisointi on periaatteessa helppoa – sen kun tilataan verkkoalusta ja aletaan syöttää juttuja verkkoon. Tärkein on kuitenkin…
3.1.2023 Ajankohtaista Onnea Morgan! – Kim Dahl tuli taloon Morgan on saanut riveihinsä toisen myyntijohtajan, Kim Dahlin. Tunteiden tulkiksi itseään luonnehtiva Kim on rautainen ratkaisumyynnin ammattilainen.