Morganin Lars Rosenblad kirjoitti Pohjanmaan kauppakamarin 100-vuotisjuhlakirjan 8.2.2017 Ajankohtaista Vienti-Suomea rakentamassa -teos kertoo Rannikko-Pohjanmaan menestystarinasta Anni Kiviniemi Sisällöntuottaja, Projektipäällikkö, Osakas Pohjanmaan kauppakamari täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Kauppakamari tilasi juhlavuotensa kunniaksi Morganilta juhlakirjan Vienti-Suomea rakentamassa, joka on nyt julkaistu suomeksi ja ruotsiksi. Miksi Pohjoismaiden suurin energiaklusteri sijaitsee Vaasassa ja Pohjoismaiden suurin epäorgaanisen kemian klusteri Kokkolassa? Miksi Pietarsaari on menestynyt paremmin kuin monet muut metsäteollisuuden paikkakunnat? Muun muassa näihin kysymyksiin kirja antaa syväluotaavat vastauksensa. Morgan hallitsee vaativat sisällöt Pohjanmaan kauppakamari antoi Morganin Lars Rosenbladille toimeksiannon juhlakirjan kirjoittamisesta vuonna 2015. Tilauksena oli kirjoittaa noin 120 sivun tarina siitä, miten Pohjanmaasta kehittyi Suomen menestyksekkäin seutu ja viennin moottori. – Apunani oli kolme sparraustiimiä Vaasan, Pietarsaaren ja Kokkolan kaupunkiseuduilta. Vuosieni aikana haastattelin kirjaa varten kymmeniä eri elinkeinoelämän asiantuntijoita, Rosenblad kertoo. Juhlakirjan visuaalinen ilme on Morganin AD:n Tuula Koton käsialaa. Kiinnostaako oman kotiseudun kehitystarina? Juhlakirjan tärkeitä kohderyhmiä ovat päättäjät Pohjanmaalla ja koko Suomessa; lisäksi Pohjanmaan kauppakamari jakaa teosta omille jäsenyrityksilleen. Kirja tarjoaa uusia mielenkiintoisia näkökulmia ja tarinoita kuitenkin aivan kaikille, jotka ovat kiinnostuneita omasta kotiseudustaan ja sen kehityksestä. Halukkaat voivat hankkia kirjan itselleen Pohjanmaan kauppakamarilta. Lukuiloa!
7.9.2023 Ajankohtaista Morganin sivustot pyörivät kokonaan uusiutuvalla sähköllä Nopeus ja vihreys – siinä kaksi tärkeintä kriteeriä, kun Morgan päätti siirtää verkkosivustojensa palvelimet Suomeen. Osa sivustoista on jo siirretty…
26.1.2023 Blogi WooCommerce vai Shopify? Opas verkkokauppa-alustan valintaan (2023) Oletko perustamassa verkkokauppaa, mutta alustan valinta mietityttää? Tässä blogissa käymme läpi erityisesti suosituimpien verkkokauppamoottorien, WooCommercen ja Shopifyn, plussat ja miinukset.
5.1.2023 Blogi Vältä nämä sudenkuopat kun viet asiakas- tai järjestölehden verkkoon Asiakaslehden tai järjestölehden digitalisointi on periaatteessa helppoa – sen kun tilataan verkkoalusta ja aletaan syöttää juttuja verkkoon. Tärkein on kuitenkin…