Uusia suuria verkkojulkaisuja

Morganin vuosi on ollut kiireinen, ja tuotantolinjalta on puskenut ulos kymmeniä erilaisia verkkosivuja. Monet julkaistut sivustot edustavat alansa johtavia yhtiöitä tai niiden tuotteita. Vai miltä kuulostavat esimerkiksi Cosmopolitan, KWH Logistics tai Rakennuslehti?

Olemme viime aikoina uudistaneet useita tunnettuja ja valtakunnallisia verkkomedioita. Lisäksi olemme mm. rakentaneet  suuryhtiön brändin alusta loppuun saakka. Kaikkia tuoreimpia referenssejämme yhdistävät verkkoratkaisujen konseptoinnin, visuaalisuuden ja hosting-palvelujen erityinen vaativuus.

Lue Morganin uusimmat kuumimmat referenssitarinat:

Yleiskatsaus
Morgan Digital

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Facebookia, Google Analyticsia, Hotjaria, Leadfeederiä, LinkedIniä ja Microsoft Claritya kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.