Ravintola teatterissa Mama’s Kitchen & Bar on ilahduttanut vaasalaisia lounaallaan jo vuosien ajan. Vuonna 2023 ravintola oli kuitenkin suuren muutoksen edessä: se siirtyisi Vaasan kaupunginteatteriin ja laajentaisi toimintaansa muun muassa väliaikatarjoiluihin. Miljöön ja palveluiden muuttuessa Mama’s päätti laittaa uusiksi myös markkinointinsa. Näin Morgan astui kuvioihin mukaan. Projekti eteni nopeasti – vain kuukaudessa ravintolalla oli täysin uusi verkkosivusto, ilme ja sisällöt. Mama’s sai vain kuukaudessa täysin uuden sivuston, ilmeen ja sisällöt. Uusi logo ja värimaailma Mama’sin brändi-ilme koki projektin aikana merkittävän muodonmuutoksen. Samalla kun yrityksen entinen nimi Mama’s Kitchen vaihdettiin Mama’s Kitchen & Bariin, modernisoitiin yrityksen logo. Siihen tuotiin myös teatterielämän tuntua muuntamalla vanhan logon nauhamainen osa esiripuksi. Logon värit – oranssi, musta ja valkoinen – on tuotu näyttävästi myös verkkosivuille yhdessä herkullisten ruokakuvien kera. Automaattisesti päivittyvät lounaslistat Lounastarjonnan vaihtuessa ravintoloiden tulee päivittää verkkosivujaan lähes joka päivä. Ajan säästämiseksi ja työn helpottamiseksi Mama’sin sivuille toteutettiin kuitenkin automaattisesti viikkonumeroiden perusteella vaihtuvat lounaslistat. Näin ravintola voi kätevästi laatia listan jopa kuukausia etukäteen. Verkkosivujen sävyltään rento teksti yhdistää ravintola- ja teatterimaailmat leikkisästi. Sisällöt kietovat ruoan ja teatterin yhteen Morgan vastasi sivuston ulkoasun ja teknisen toteutuksen lisäksi myös kaikista sen sisällöistä. Tekstin haluttiin vetoavan kaikenlaisiin kohderyhmiin liiallista prameutta välttäen. Sävyltään teksti onkin rentoa, ja ravintola- sekä teatterimaailma yhdistyvät sisällöissä leikkisästi. Morganin rooli Verkkosivusto Ulkoasusuunnittelu Sisällöntuotanto Brändäys Graafinen suunnittelu Tsekkaa myös nämä verkkosivut sisällöntuotanto brändäys ja yritysilme Lakeuden Etappi Artikkeleista podcasteihin – uudessa Etappi-aviisissa on jokaiselle jotakin Verkkomedia Verkkosivut LUMENE Group Ilmavan raikas verkkosivusto LUMENE Groupille Verkkosivut Aalto-yliopisto Esittelytekstit 10:lle Aalto-yliopiston maisteriohjelmalle Sisällöntuotanto Kilpissafarit Pala kauneinta Lappia netissä – tutustu Kilpissafarien retkipalveluihin uudella verkkosivustolla Sisällöntuotanto Verkkosivut Storm Transport Myynnin kasvattamista digimarkkinoinnin avulla Brändäys ja yritysilme Digimarkkinointi Verkkosivut Sundström Markkinointikumppanuus kasvun ajurina Brändäys ja yritysilme Digimarkkinointi Markkinointikumppanuus Verkkosivut Referenssit
Lakeuden Etappi Artikkeleista podcasteihin – uudessa Etappi-aviisissa on jokaiselle jotakin Verkkomedia Verkkosivut
Kilpissafarit Pala kauneinta Lappia netissä – tutustu Kilpissafarien retkipalveluihin uudella verkkosivustolla Sisällöntuotanto Verkkosivut
Storm Transport Myynnin kasvattamista digimarkkinoinnin avulla Brändäys ja yritysilme Digimarkkinointi Verkkosivut
Sundström Markkinointikumppanuus kasvun ajurina Brändäys ja yritysilme Digimarkkinointi Markkinointikumppanuus Verkkosivut