Mikko Niiniketo Morganin uudeksi asiakkuusjohtajaksi 22.8.2025 Ajankohtaista Morgan saa kerralla uutta vahvuutta myyntiin ja asiakasjohtamiseen – lämpimästi tervetuloa tiimiin, Mikko! Mikko on projekti- ja asiakastyön ammattilainen, jolla on vaikuttava määrä kokemusta eri toimialoilta ja organisaatioista – niin luovalta kuin tekniseltä puolelta. Hän on toiminut johtotehtävissä, vastannut asiakassuhteista ja esimerkiksi digitaalisen liiketoiminnan konseptoinnista ja kehittämisestä useissa eri positioissa. Mikko syttyy asiakkaista, ja Morganin tuoreena asiakkuusjohtajana hän odottaa eniten juuri asiakasyhteyksiä. Uudessa työssään Mikko etsii erityisesti niitä elementtejä, joilla voisi kasvattaa asiakkaiden myyntiä ja tuottavuutta ja joissa Morgan pystyy parhaiten olemaan avuksi. Entä mikä saa hänet töissä aina liekkeihin? Asiakkaiden menestys.– Parhaita hetkiä on, kun asiakas uskoo omaan työhönsä ja alkaa nähdä, että työmme todella vie heitä eteenpäin. Se into vain tarttuu, ja silloin pystyy viemään projektin aivan uudelle tasolle, Mikko kertoo. Mikolla on vahvaa strategista ymmärrystä eri toimialoilta. Tätä hän uskoo voivansa hyödyntää myös Morganilla. Uuden työnantajansa laajaa osaamista hän voi myydä ylpeänä.– Olen aina arvostanut Morganin kovaa WordPress-osaamista ja vahvaa visuaalista ja sisällöllistä taitoa. Tunnen laaja-alaisesti eri yritysten liiketoimintoja ja näen selkeästi, miten Morgan voi olla avuksi. Mikko on syntynyt Oulussa ja opiskellut Vaasassa ja on nykyään 2-vuotiaan lapsen isä. Hän siirtyi Morganiin Lemonsoftin operatiivisen johtajan tehtävistä. Teknologia-alan lisäksi Mikko on työskennellyt urallaan muun muassa markkinointialalla ja koulutussektorilla. Vapaa-ajallaan Mikko on monipuolinen liikkuja ja kirjallisuuden harrastaja: Hänet voi tavata niin Syötteen rinteiltä lumilautailemasta, jalkapallokatsomosta kuin Vaasan kaduilta skeittaamasta. Jalkapallon ystävänä hän seuraa erityisesti italialaista ja kotimaista sarjaa – intohimo, joka on kestänyt lapsuudesta asti. Kirjojen ystävänä hän puolestaan sukeltaa mielellään historiaan ja kiinnostaviin elämänkertoihin. Ota yhteyttä Ota yhteyttä Mikkoon, hän odottaa innolla kuulevansa projektistasi: Mikko Niiniketo045 677 4971mikko.niiniketo@morgan.fi
Tekoälyn kouluttamisessa hyödynnetään julkisia verkkosivuja – kannattaako oman sisällön käyttö estää vai sallia? 12.6.2025 Blogi Tiesitkö, että verkkosivujesi sisältöä voidaan käyttää tekoälymallien kouluttamiseen tietoa haravoivien bottien avulla? Tällaisessa bottiliikenteessä on plussansa ja miinuksensa. Tässä blogissa kerromme, millaisia syitä bottien estämiselle ja sallimiselle on, sekä miten voit halutessasi estää omien sisältöjesi käytön. Pirkka Suksi Projektipäällikkö Jasmina Koivumäki Sisällöntuottaja, SEM-asiantuntija Nettikäyttäjien luoman sisällön hyödyntäminen eri tekoälymallien kouluttamisessa on puhuttanut viime aikoina paljon. Erilaiset tekoälymallit tarvitsevat toimiakseen valtavan määrän dataa, jota käytetään esimerkiksi tekstin, kuvien ja musiikin generointiin. Tekoälyä kehittävät tahot hyödyntävät datan keräämisessä monia keinoja, joista yksi on tekoälybotit tai haravointibotit. Nämä botit surffaavat pitkin internetiä yötä päivää haravoiden dataa miljoonilta sivustoilta tekoälyn kouluttamiseksi. Jos omistat julkisen verkkosivuston (joka ei ole esimerkiksi salasanasuojan takana), on tärkeää tiedostaa, että myös sinun sisältöjäsi voidaan käyttää tekoälymallien kouluttamiseen. Hyvä uutinen kuitenkin on, että tämä voidaan halutessasi estää. Toisaalta tunnettujen tekoälykehittäjien bottien – kuten GPTBotin ja ClaudeBotin – tiedonharavoinnista voi olla sivustolle hyötyäkin, eikä niiden tuomaa liikennettä välttämättä haluta aina estää. Esimerkiksi Morganilla ei oletusarvoisesti estetä haravointibotteja eikä estämisen suhteen ole olemassa lakeja, eli bottiliikenteen rajoittamiseen liittyvät päätökset ovat täysin sivuston omistajan. Tarkastellaan seuraavaksi, mitä syitä tiedonharavoinnin estämiseen ja sallimiseen on, sekä miten estäminen tehdään. Miksi estää haravointibotit Tekoälymallit eivät voi hyödyntää sisältöäsi – kuten tekstiä ja kuvia – generoidessaan vastauksia. Mahdollinen tekijänoikeussuojattu sisältösi on paremmin turvassa. Sivustosi sisältö yhdistetään vähemmän todennäköisesti harhaanjohtavaan tai asiattomaan informaatioon. Bottiliikenne ei hidasta sivustoasi. Suuri osa sivustoista – kuten Morganin ylläpitämät sivustot – kestää raskaankin bottiliikenteen hidastumatta laadukkaiden palvelimien ansiosta. Mutta mikäli verkkosivujesi palvelin on hidas, voi bottiliikenne hetkellisesti jopa estää pääsyn sivustolle. Miksi sallia haravointibotit Yrityksesi ja brändisi voi saada bottien keräämän datan avulla näkyvyyttä muun muassa ChatGPT:n hakuominaisuuden kautta sekä muissa tekoälypohjaisissa hakukoneissa. Voit hyödyntää tekoälyä oman verkkosivustosi sisältöjen nopeaan arviointiin linkittämällä sivustosi. Lisäksi voit generoida uutta sisältöä, joka vastaa sivustosi äänensävyä (tone of voice). Näin estät tiedonharavoinnin julkisella sivustollasi Nopea ja tehokas tapa haravointibottien estämiseen on pyytää verkkosivustosi ylläpitäjää muokkaamaan niin sanottua Robots.txt-tiedostoa. Kyseinen tiedosto mahdollistaa sääntöjen ja kieltojen asettamisen boteille sivustoilla. Tiedoston avulla voidaan kieltää kaikkia tai vain tiettyjä botteja haravoimasta koko sivustolta tai sen osista dataa. Toisaalta tiedosto myös mahdollistaa haravoinnin sallimisen yksittäisille boteille, vaikka muu bottiliikenne olisi estetty. On hyvä huomata, että sääntöjen noudattaminen on boteille vapaaehtoista. Kuitenkin tunnetut tekoälykehittäjät kuten OpenAI ja Google kertovat kunnioittavansa boteille asetettuja kieltoja. Robots.txt-tiedoston sisällöstä vastaa verkkosivuston ylläpitäjä, joka voi muokata sisältöä sivuston omistajan toiveiden mukaan. Esimerkiksi me Morganilla huolehdimme ylläpitämiemme sivustojen tiedostoista. Oletko hosting-asiakkaamme ja haluat vaikuttaa tiedonharavointiin sivustollasi? Ota yhteyttä projektipäällikköömme Pirkkaan: pirkka.suksi@morgan.fi tai +358 44 3200 374.
Saavutettavuusvaatimukset laajenevat verkkokauppoihin – mitä yritysten tulee nyt tietää ja tehdä? 25.9.2024 Blogi Vuonna 2025 astuvat voimaan laajemmat saavutettavuusvaatimukset, jotka koskettavat myös useita verkkokauppoja. Tässä blogissa kerromme, mitä muutos tarkoittaa verkkokauppayrityksille ja miten siihen kannattaa varautua. Mitä verkkokaupan saavutettavuus tarkoittaa? Verkkokaupan saavutettavuus tarkoittaa, että kaikki asiakkaat voivat asioida sivustolla yhdenvertaisesti riippumatta heidän fyysisistä tai kognitiivisista haasteistaan. Saavutettavuusdirektiivin piiriin kuuluvien verkkokauppojen tulee täyttää WCAG 2.1 -ohjeiden AA-taso. Tämä edellyttää monelta verkkokaupalta muutoksia sivuston ulkoasuun, koodiin ja sisältöön. Mitä verkkokauppoja uudet vaatimukset koskevat? Kesäkuusta 2025 alkaen saavutettavuusvaatimukset laajenevat koskemaan kaikkia uusia kuluttajille suunnattuja verkkokauppoja. Jos verkkokauppa on julkaistu ennen päivämäärää 28.6.2025, sitä koskee viiden vuoden siirtymäaika. Saavutettavuusvaatimukset eivät koske mikroyritysten verkkokauppoja. Yritys ei ole enää mikroyritys ja kuuluu saavutettavuuslain piiriin, jos työntekijöitä on 10 tai enemmän ja vuosittainen liikevaihto on yli 2 miljoonaa euroa tai vuosittainen taseen loppusumma ylittää 2 miljoonaa euroa. Mitä saavutettavuusvaatimukset tarkoittavat käytännössä verkkokaupalle? Verkkokaupan tulee huomioida saavutettavuus niin sivuston tekniikassa, käyttöliittymässä kuin sisällössä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi: Tuotekuvien tekstivastineita Selkeitä värikontrasteja Mahdollisuutta navigoida näppäimistöllä Ymmärrettävää kieltä tuotekuvauksissa Teknistä toimintavarmuutta eri laitteilla ja avustavilla teknologioilla Palveluntarjoajan on myös annettava tietoa verkkokaupassaan olevien tuotteiden ja palvelujen esteettömyydestä ja saavutettavuudesta, jos esimerkiksi niiden valmistaja tai maahantuoja on tällaiset tiedot toimittanut. Digipalvelulain ja esteettömyysdirektiivin noudattamista valvoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI). Puutteista voi seurata huomautuksia tai sakkoja. Saavutettava verkkokauppa on osa hyvää asiakaspalvelua ja voi tuoda kilpailuetua. Miksi verkkokaupan kannattaa ennakoida muutosta? Vaikka määräaika on vasta 28.6.2025, saavutettavuuden parantaminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Saavutettava verkkokauppa on osa hyvää asiakaspalvelua ja voi tuoda kilpailuetua. Muutosten tekeminen asteittain on myös kustannustehokkaampaa. Miten verkkokauppa voi valmistautua? Kartoita nykytilanne: Teetä saavutettavuusarviointi verkkokaupallesi esimerkiksi meillä Morganilla. Luo suunnitelma: Priorisoi ja aikatauluta tarvittavat muutokset. Kouluta henkilöstö: Varmista, että kaikki sisällöntuottajat ymmärtävät saavutettavuuden periaatteet. Seuraa kehitystä: Pysy ajan tasalla mahdollisista lainsäädännön muutoksista. Saavutettavuusvaatimusten laajeneminen verkkokauppoihin on merkittävä muutos, mutta hyvällä valmistautumisella se palvelee liiketoimintaa: saavutettavuudella sekä parannat asiakaskokemusta että tavoitat laajemman asiakaskunnan. Aloittamalla valmistelut ajoissa varmistat sujuvan siirtymän uusiin vaatimuksiin. Ota rohkeasti yhteyttä asiantuntijoihimme saavutettavuuskartoituksen aloittamiseksi. Tehdään yhdessä webistä esteetön, yhdenvertainen ja käyttäjäystävällinen asiointipaikka meille kaikille! Lähde: Saavutettavuuvaatimukset.fi – Virallinen tietolähde saavutettavuusvaatimuksista Suomessa Suosittelemme myös: Saavutettava verkkosivusto ei käännytä asiakkaita ovelta – Morganin blogikirjoitus saavutettavuuden tärkeydestä ja merkityksestä
Sarianna Kallio-Könnö liittyi Morganin sisältötiimiin 18.9.2024 Ajankohtaista Morganin uusin vahvistus Sarianna Kallio-Könnö täydentää sisältötiimiä, jota odottaa varsin vilkas syksy isoine projekteineen. Morgan sai syyskuun alussa uuden sisällöntuottajan, kun Sarianna Kallio-Könnö tuli taloon. Kesällä kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Sarianna odottaa tulevaa projektisyksyä innolla. – Ihanaa päästä osaksi Morganin taitavaa tiimiä ja tekemään näin vastavalmistuneena oman alan hommia, hän iloitsee. – Ovathan nämä ensimmäiset viikot olleet jännittäviä, mutta hyvin on kaikki lähtenyt mukavassa porukassa käyntiin. Heti sai laittaa kädet saveen – olen jo tehnyt käännöksiä, asiakastarinan ja vähän someakin. Sarianna sai ensikosketuksen sisällöntuotantoon jo teini-iässä blogien suosion ollessa huipussaan. – Teininä tuli pidettyä muotiblogia kun Blogspot oli in. Olen myös tehnyt ompeluvideoita YouTubeen ja siinä ohessa oppinut editoimaan videoita, hän kertoo. Vaasan kaupungin museoilla kahdeksana vuotena kesätöissä ollut Sarianna on päässyt muun muassa ylläpitämään museoiden sosiaalista mediaa sekä päivittämään WordPress-sivustojen sisältöjä. – Opiskeluaikana olin mukana myös esimerkiksi Vaasan yliopiston kauppatieteilijöiden Wykyzine-lehden teossa. Tein lehdelle erityisesti taittotöitä, ja graafinen puoli onkin kirjoittamisen ohella sydäntä lähellä. – Mielenkiintoista päästä nyt Morganilla vielä isompiin projekteihin mukaan!
Remppa vai muutto – milloin WP-verkkosivusto kannattaa uusia ja koska vanhan kehitys riittää? 23.4.2024 Blogi Parhaimmillaan verkkosivusto palvelee, markkinoi, rekrytoi, rakentaa brändiä ja tekee kauppaa. Saatko omasta sivustostasi kaiken mahdollisen hyödyn irti? Mikäli et, jotain kannattaa tehdä. Anni Kiviniemi Sisällöntuottaja, Projektipäällikkö, Osakas Täysimittainen sivustouudistus on suuri urakka, joten kuinka pitkään on järkevää jatkaa vanhojen sivujen kehitystä? Tässä blogissa autamme punnitsemaan, tehdäkö WordPress-sivustolle remppa vai muutto. Verkkosivusto rakentuu sen näkyvästä ulkoasusta, sisällöistä ja koodista. Jokaista osa-aluetta voidaan kehittää tiettyyn pisteeseen asti ilman koko sivuston uudistusta. Jossain vaiheessa yrityksen toiminta, visuaaliset trendit ja tekniikka ovat kuitenkin eläneet ja kehittyneet niin paljon, että nahka tulee luoda kokonaan. Palveleeko sivusto tarpeitasi? Mieti ensin, miten toivot sivustosi palvelevan toimintaasi ja onnistuuko se siinä tällä hetkellä. Sivuston tavoitteita voi olla monia, kuten myynnin kasvattaminen, tiedottaminen, työnantajamaineen rakentaminen tai asiakkaan palveleminen. Jos sivusto ei enää palvele toimintaa tai tarpeita, on aika harkita suurempaa uudistusta. Tekniikan arvo – viisaasti ohjelmoitu sivusto kestää aikaa Jos verkkosivusto on talo, koodi on sen kivijalka ja talotekniikka. Virheellisellä tai vanhanaikaisella koodilla vaikeuksia on varmasti luvassa, eikä talosta tule hääppöistä. Sujuva käyttökokemus avainasemassa Mitkä ovat tärkeimpiä kriteereitä sivuston tekniselle toimivuudelle? Käytön on oltava sujuvaa. Sivustoja luetaan erikokoisilla näytöillä, joissa sen on toimittava saumatta. Jos sivusto ei ole responsiivinen eli mukaudu esimerkiksi mobiiliin, mikään pintaremppa ei enää riitä ja sivusto on uusittava kokonaan. Sen sijaan yksittäiset bugit tai virheelliset näkymät voidaan usein korjata kevyemmällä työllä. Sivuston latausnopeutta kannattaa myös tarkkailla. Latausnopeus on tärkeä seikka sekä hakukonenäkyvyydelle että digimarkkinoinnille, sillä erityisesti mainosliikenteen kautta sivustolle tulevat eivät jaksa odotella pitkään sivuston latautumista. Latausnopeuteen voi vaikuttaa monilla teknisillä valinnoilla, ja tässäkin remppa useimmiten riittää. Hyvä koodi – joustava jatkokehitys Hyvin koodattu sivu kestää aikaa aina paremmin. Silloin sivustoa voidaan jatkokehittää lähes loputtomiin. Jos sivustolla on käytössä Gutenbergin lohkoeditori, jatkokehitys modulaarisesti uusilla lohkoilla on erittäin joustavaa. Morganissa Gutenberg-lohkoeditori on käytössä kaikissa uusissa WordPress-sivustoissa. Monilla saiteilla on edelleen käytössä vanhemman sukupolven Classic Editor. Se on yhä käyttökelpoinen ja teknisesti toimiva ratkaisu, vaikkakin Gutenbergiin verrattuna kankeampi. Classic Editor ei kuitenkaan yksinään edellytä kokonaisvaltaista sivustouudistusta, jos muut asiat ovat kunnossa. Myös WordPressin tuki Classic Editorille jatkuu ainakin toistaiseksi. Tiesitkö, että uusien toiminnallisuuksien lisääminen sivuille ei välttämättä kaipaa täyttä uudistusta? Kun muut puitteet ovat kunnossa, pelkkä remppa riittää. Fiksusti koodattuun taloon kannattaa siis tarpeen mukaan rakentaa lisäsiipiä kuten verkkokauppaa tai tuotekonfiguraattoria. Tekninen toteutus Remppa riittää Pienet bugit Lisäosan kuten verkkokaupan rakentaminen Latausnopeuden viritys Muutto kannattaa Sivusto ei toimi sujuvasti Sivusto ei ole responsiivinen Sivustoa ei pysty helposti jatkokehittämään Sisällön päivittäminen on kankeaa Tyylikäs ulkoasu brändää ja palvelee Jos koodi on talon runko ja tekniikka, käyttöliittymä on sen toimiva pohjaratkaisu, sateenpitävä ulkovuoraus ja tyylikkäät tapetit. Verkkosivun näkyvällä osuudella, käyttöliittymällä, on ratkaiseva merkitys sivuston käyttäjäystävällisyydessä. Selkeä ja tyylikäs ulkoasu kutsuu kylään useammin. Kun yrityksen visuaalinen ilme uudistuu, myös sen sivusto tulee uusia. Hyvin suunniteltu ulkoasu tuo aina hartioita ja nostaa profiilia omalla markkinalla. Jos yrityksen toimintaan tulee pieniä muutoksia mutta sivuston nykyinen ulkoasu on jo brändin mukainen fonttien, värien ja typografian osalta, pelkkä remppa voi riittää. Lisää myyntiä laskeutumissivuilla Myyntiä ja digimarkkinointia palvelevat laskeutusmissivut, ns. ländärit, ovat myyntilähtöisen sivuston selkäranka. Ne ovat näyttäviä ja informatiivisia sivuja, jotka optimoidaan tietylle tavoitteelle ja halutulle kohderyhmälle. Onnistuneimmat ländärit luodaan visuaalisesti ja käyttäjäystävällisesti esitetyllä sisällöllä. Jos taittomahdollisuudet saitilla ovat vielä suppeat mutta tekniikka kunnossa, pienellä rempalla saadaan suunniteltua kopallinen uusia lohkoja laskeutumissivujen tarpeisiin. Vertaile ja pidä kehitystä yllä Omaa verkkosivustoaan kannattaa välillä pysähtyä katsomaan kilpailijoiden sivujen rinnalla. Tarkastele eri sivustoja asiakkaan silmin: millaisen mielikuvan oma sivustosi antaa? Ilmentääkö se kansainvälisen tason toimintaa ja laatua vai näytättekö naapureiden rinnalla pikkupajalta? Entä vaikutatteko helpostilähestyttävältä ja ystävälliseltä kumppanilta vai etäiseltä ja mitäänsanomattomalta? Jos huomaat, ettei ulkoasu vastaa brändiä tai nostata sitä oikealla tavalla, uudistustoimet ovat paikallaan. Kerran uudistettuun sivustoon ei myöskään tule tuudittautua ikuisiksi ajoiksi. Pitämällä kehitystä yllä pysyt varmemmin aallon harjalla. Ulkoasun suunnittelu Remppa riittää Yrityksen toiminta hieman muuttuu Sivut kaipaavat pientä freshausta Uusia laskeutumissivuja on helppo rakentaa Muutto kannattaa Visuaalinen ilme uudistuu Brändi ei näyttäydy edukseen Suppeat tekniset mahdollisuudet suunnitella visuaalisia lohkoja Palvelevat sisällöt ovat vuorovaikutuksen lähtökohta Yksikään talo ei täytä tarkoitustaan ilman kalustusta. Vasta sisällöt luovat sivustolle sen vuorovaikutuksen kohderyhmänsä kanssa. Oikeat sanat, kuvat ja videot oikeassa paikassa palvelevat kävijää yhtä hyvin kuin sohva olohuoneessa tai tiskiallas keittiössä. Selkeät asiakaspolut auttavat navigoimaan kohteeseen Sisällöt ohjaavat sivustokävijää luontevasti oikeaan suuntaan, esimerkiksi yhteydenottoon tai verkkokauppaostokseen. Sivurakennetta kannattaakin kehittää jatkuvasti sivuston elinkaaren aikana. Matalahierkiset sivustot ovat hakukoneiden suosiossa. Jos kävijän tavoittelemalle kohdesivulle kuljetaan nyt useamman portaan, oviaukon ja alasivun kautta, asiakaspolussa on jotain pielessä. Usein kovin kerrokselliseksi ja sekavaksi kasvanut sivurakenne kertoo, että saitilla alkaa olla ikää eikä se palvele tehokkaasti enää ketään. Jos sivukartta on levinnyt käsiin, muutto on yleensä paras ratkaisu. Sen lisäksi, että asiakkaan on helppo navigoida sivustolla, on myös tärkeää, että päivittäminen on helppoa ja joustavaa sivuston ylläpitäjälle. Tässä sisältö, käyttöliittymä ja koodi keskustelevat keskenään ja palvelevat toisiaan: joustavaan sisällönsyöttöön tarvitaan hyvää käyttöliittymäsuunnittelua, ja hyvä käyttöliittymäsuunnittelu onnistuu parhaiten nykyaikaisella koodilla. Älä jämähdä! Parhailla sivustoilla on aina tuoretta sisältöä. Osaava sisältöjumppa on helpoin ja nopein tapa kehittää nykyistä sivustoasi heti. Sisältörikkaita ja hakukoneoptimoituja sivuja kannattaa siis ehdottomasti luoda vanhallekin saitille. Mutta mistä aloittaa? Tuota asiakastarinoita ja ajankohtaisia uutisia, esittele yritystäsi työnantajana ja nosta vastuullisuustyö ansaitulle jalustalle. Tuo palvelusi myyntiargumentteja ja asiakasarvoa esiin selkeästi ja tuputtamatta, puhuttele asiakasta tuttavallisesti ja ammattitaitoisesti. Kannattaa muistaa, että myös kuvavalinnoilla voi vaikuttaa valtavasti. Lopputulos, viisaasti ja tyylikkäästi kalustettu talo, on valmis ottamaan vieraat vastaan. Sisällöntuotanto Remppa riittää Sisältöä on liian vähän Sisällön tone of voice, äänensävy, ei palvele brändiä Sisällöt eivät ole hakukoneoptimoituja Sivukartta kaipaa pientä viritystä Muutto kannattaa Sivurakenne on sekava tai levinnyt käsiin Yrityksen toiminta tai palvelut ovat muuttuneet merkittävästi
WordPress-käyttäjille lähetetty huijausviestejä – tässä toimintaohjeet asiakkaillemme 8.4.2024 Ajankohtaista Monet WordPress-käyttäjät ovat saaneet sähköposteihinsa huijausviestejä, joissa kehotetaan lataamaan lisäosa sivuston korjaamiseksi. Tässä asiakkaillemme ohjeet, miten toimia epäilyttävien viestien kanssa. Kaikki järjestelmät WordPress mukaan lukien ovat alttiita erilaisille huijausviesteille. Viime aikoina muun muassa Morganin asiakkaat ovat saaneet viestejä, joissa heidän WordPress-asennuksensa ilmoitetaan haavoittuneen ja heitä pyydetään asentamaan korjaava lisäosa. Tällaisilla viesteillä yritetään paitsi kalastella tietoja, myös ottaa vastaanottajan sivusto haltuun asentamalla sinne haitallista koodia lisäosan kautta. Asiakkaamme voivat epäilyttävän viestin saadessaan toimia seuraavasti: Voit jättää viestin täysin huomiotta. Morganin verkkosivustoille tarjoamaan Managed Hosting -palveluun sisältyy sekä palvelinten, virustorjunnan että sovellusten valvonta ja päivitykset. Asiantuntijamme tarkastavat aina ohjelmistojen ja lisäosien päivitykset ennen niiden asentamista, jotta voimme minimoida mahdolliset ongelmatilanteet. Asiakkaidemme ei siis tarvitse itse huolehtia lisäosien asentamisesta ja päivittämisestä. Jos olet epävarma, voit olla yhteydessä joko nimettyyn yhteyshenkilöösi Morganilla tai Service Deskiimme: servicedesk@morgan.fi.
Morganin sivustot pyörivät nyt kokonaan uusiutuvalla sähköllä 7.9.2023 Ajankohtaista Nopeus ja vihreys – siinä kaksi tärkeintä kriteeriä, kun Morgan päätti siirtää verkkosivustojensa palvelimet Suomeen. Osa sivustoista on jo siirretty ja loput siirretään tulevien viikkojen aikana. Kaikki Morganin asiakkaat voivat pian iloita siitä, että heidän verkkosivustonsa ovat entistä ympäristöystävällisempiä. Ylläpitoon tarvittava palvelin on nimittäin verkkosivuston hiilijalanjäljen kannalta täysin ratkaiseva, ja kun palvelin toimii uusiutuvalla sähköllä, on koko sivusto vihreämpi. – Päätimme siirtää ylläpidon Suomessa sijaitseville palvelimille lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin siirto nopeuttaa sivustojen latautumista ja toisekseen palvelimet pyörivät nyt täysin uusiutuvalla energialla, kertoo Toni Viemerö, Morganin teknologiavastaava. Siirrot ovat käynnissä Aikaisemmin Morganin käyttämät palvelimet sijaitsivat Ranskassa. Siirron myötä palvelimien käyttämä sähkö tulee täysin uusiutuvista lähteistä – 50 prosenttia vesivoimasta ja 50 prosenttia tuulivoimasta. Lisäksi sivustojen latautumisaika nopeutuu muutaman millisekunnin, kun palvelimet sijaitsevat lähempänä. Siirrot aloitettiin kesällä ja ne jatkuvat tulevien viikkojen aikana. – Olemme tarvittaessa yhteydessä asiakkaisiin, jos asiakkaan tarvitsee ilmoittaa omalle operaattorille nimipalvelumuutoksista, sanoo Toni. Suojaus aina ajan tasalla Morganin ylläpito on niin sanottua managed hosting -tasoa. Asiakas voi siis luottaa siihen, että sivuston ja palvelinten tietoturva sekä varmuuskopiot pidetään jatkuvasti ajan tasalla. Lisäksi Morgan hoitaa WordPressin ja lisäosien päivitykset.
WooCommerce vai Shopify? Opas verkkokauppa-alustan valintaan (2023) 26.1.2023 Blogi Oletko perustamassa verkkokauppaa, mutta alustan valinta mietityttää? Tässä blogissa käymme läpi erityisesti suosituimpien verkkokauppamoottorien, WooCommercen ja Shopifyn, plussat ja miinukset. Daniel Nickel Digimarkkinoinnin asiantuntija Verkkokaupan perustamisprosessi on täynnä isoja päätöksiä, joista yksi merkittävimmistä on alustan valitseminen. Alustan tulisi paitsi soveltua juuri sinun yrityksesi tarpeisiin myös luoda miellyttävä ostokokemus asiakkaille. Päätös kannattaa siis tehdä harkiten. Alustan tarkoitus on helpottaa verkkokaupan rakentamista. Vaikka alustan voi rakentaa itsekin, on tämä kustannustehokas vaihtoehto lähinnä suurimmille verkkokaupoille. Mutta millaisia valmiita verkkokauppa-alustoja sitten oikein löytyy? Tässä listattu niistä suosituimmat laskevassa järjestyksessä: Kuten kaaviosta näkee, useimpien verkkokauppiaiden valinta on joko WooCommerce tai Shopify. Tässä oppaassa keskitymmekin vertaamaan erityisesti näitä kahta alustaa. Käymme lopuksi lyhyesti myös muita vaihtoehtoja läpi. WooCommerce: Avoimen lähdekoodin vaihtoehto WooCommerce on WordPressin, maailman suosituimman verkkosivumoottorin, avoimen lähdekoodin verkkokauppaliitännäinen. WooCommercen lisääminen olemassa olevaan WordPress-sivustoon käy hyvin vaivattomasti. WordPressin lailla WooCommercen käyttöönotto on ilmaista, tehden alustasta loistavan vaihtoehdon myös pienemmän budjetin verkkokauppatoteutuksille. Koska WooCommercella on paljon käyttäjiä, löytyy lähes jokaisesta ongelmatilanteesta verkkoartikkeli jos toinenkin, tai vähintäänkin hyödyllistä keskustelua. Ratkaisut mahdollisiin pulmiin ovat siis usein helposti kaikkien käyttäjien saatavilla. Yksi tämän alustan tärkeimmistä eduista on myös sen muokattavuus – moneen taipuvalla WooCommercella voit toteuttaa jopa villitkin visiot ja rakentaa juuri haluamasi näköisen verkkokaupan. Toteutukseen – erityisesti niiden hurjimpien ideoiden – saatat kuitenkin tarvita apua alan ammattilaiselta, joka paitsi tuntee alustan hyvin myös omaa tarvittavat tekniset taidot. WooCommercen plussat Ei kuukausi- tai transaktiomaksuja kuten Shopifylla Laaja valikoima lisäosia ja teemoja Loistavat kustomointimahdollisuudet Kulkee vaivattomasti käsi kädessä WordPressin kanssa Suuri yhteisö käyttäjiä ja kehittäjiä Sopii hyvin suurillekkin verkkokaupoille WooCommercen miinukset Käyttöliittymä ei aina helpoimmasta päästä Osa lisäosista ja teemoista maksullisia Ajoittainen teknisen osaamisen tarve Shopify: Kaikki samassa paketissa Jos tarvitset verkkokaupan nopeasti ilman pureutumista tekniseen toteutukseen, on Shopify nappivalinta. Valitsemalla Shopifyn saat kaiken samassa paketissa hostingista ja tietoturvasta tekniseen alustaan. Shopifyyn ei ole saatavilla yhtä paljon laajennuksia kuin WooCommerceen, mutta niiden laatu on tasaisempi. Valmisteemat auttavat kaupan rakentamisessa ja niiden käyttö on varsin helppoa. Lisäksi osa niistä ominaisuuksista, jotka saa WooCommerceen maksullisella laajennuksella, on vakiovarusteena Shopifyssä. Shopify hoitaa teknisiä seikkoja puolestasi muun muassa hostaamisen ja SSL-sertifikaatin osalta. Sinun ei myöskään tarvitse itse huolehtia päivityksistä tai varmuuskopioinnista. WooCommercesta poiketen Shopifyn käyttöönotto ei ole ilmaista – alustan halvin kuukausihinta on 24 euroa. Lisäksi Shopifyn kahden prosentin transaktiomaksut tulevat kolmannen osapuolen maksuratkaisujen päälle, mikä tuo lisäkustannuksia ja pienentää katetta. Shopifyn plussat Suuri yhteisö käyttäjiä ja kehittäjiä Mahdollisuus valita millä palvelimella verkkokauppa hostataan Helpompi teknisestä näkökulmasta Shopifyn miinukset Kiinteä kuukausimaksu ja transaktiomaksut Ei skaalaudu verkkokaupan kasvun mukana yhtä hyvin Vähemmän laajennuksia Muut alustat PrestaShop on avoimen lähdekoodin verkkokauppa-alusta, joka kalpenee WooCommercen ominaisuuksien ja Shopifyn helppokäyttöisyyden rinnalla, mutta on silti harkinnan arvoinen alusta suuren yhteisönsä takia. Magento soveltuu suurille ja monimutkaisille verkkokauppatoteutuksille. Alusta ei ole helpoimmasta päästä käyttää, mutta tälle löytyy myös oma kohderyhmänsä. Wix ja Squarespace kilpailevat Shopifyn kanssa helppouden osalta, mutta ne eivät kuitenkaan ole ensisijaisesti verkkokauppa-alustoja Shopifyn ja WooCommercen tavoin. Näin ollen Wixin ja Squarespacen ominaisuuksia ei ole räätälöity verkkokauppojen tarpeisiin yhtä hyvin. Myös BigCommerce on kilpailukykyinen vaihtoehto, mutta ei yllä WooCommercen tai Shopifyn tasolle ominaisuuksien osalta vaikka onkin hieman helpompi käyttää. Markkinoilta löytyy myös suomalaisia verkkokauppa-alustoja, joista Vilkas (ePages) ja MyCashflow ovat varsin varteenotettavia. Hyvänä puolena niissä on suomenkielinen tuki. Kyseiset alustat eivät kuitenkaan kilpaile samassa luokassa suurten alustojen kanssa, sillä ominaisuuksien ja laajennusten kehittämistyölle ei ole läheskään yhtä paljon resursseja. Nämä rajoitteet on hyvä tiedostaa etukäteen ja varmistaa, ettei jokin verkkokaupallesi tärkeä ominaisuus jää puuttumaan. Yhteenveto Sekä WooCommerce että Shopify ovat erinomaisia verkkokauppa-alustoja, mutta mikäli haluat yhdessä yrityksesi kanssa kitkattomasti kasvavan ja räätälöitävän verkkokaupan, on monien mahdollisuuksien WooCommerce parempi valinta sinulle. Jos sen sijaan tahdot ensisijaisesti helppokäyttöisen verkkokaupan etkä kaipaa räätälöityjä teknisiä tai visuaalisia ratkaisuja, suosittelemme valitsemaan Shopifyn. Haluatko kuulla lisää? Me morganit autamme sinua valitsemaan yrityksellesi sopivan alustan ja rakentamaan laadukkaan verkkokaupan. Ota meihin yhteyttä, niin jutellaan lisää! On hyvä myös huomioida, että verkkokauppojen myynnistä ja liikenteestä yllättävän iso osa tulee mainonnan kautta. Itse verkkokauppatoteutuksen lisäksi saat Morganilta kaiken tarvittavan avun verkkokauppasi näkyvyyden sekä myynnin kasvattamiseen. Tutustu markkinointipalveluihimme tarkemmin!
Vältä nämä sudenkuopat kun viet asiakas- tai järjestölehden verkkoon 5.1.2023 Blogi Asiakaslehden tai järjestölehden digitalisointi on periaatteessa helppoa – sen kun tilataan verkkoalusta ja aletaan syöttää juttuja verkkoon. Tärkein on kuitenkin vielä edessä, nimittäin jakelun, ansaintamallin ja otsikoinnin miettiminen uusiksi. Anna Jeanne Söderlund Sisältöjohtaja, Osakas Suomenruotsalaisille opettajille suunnattu lehti Läraren otti ison digiloikan vuonna 2020. Silloin lehden toimitus otti käyttöön Morganin toteuttaman WordPress-alustan, jossa alettiin julkaista kaikki lehden jutut. Siitä lähtien Lärarenin digilehteä ja printtilehteä on julkaistu rinnakkain. Digilehti on ollut menestys – suosituimmat jutut ovat keränneet tuhansia lukijoita. Etenkin kevään 2022 opettajalakon aikana digitaalisen julkaisemisen edut tulivat selkeästi esille, kun lakkotilanne muuttui päivittäin. Silloin digilehdellä oli jatkuvasti tuhansia uniikkeja kävijöitä viikossa. Mitä oppeja Läraren on kerännyt digilehden perustamisesta lähtien? Kävimme Lärarenin päätoimittajan Mattias Fagerholmin kanssa läpi digilehden mahdolliset sudenkuopat, ja miten ne parhaiten vältetään. 1. Älä oleta, että digilehti jakelee itseään Siirtymällä verkkoon lehti voi säästää suuria summia jakelussa ja painokustannuksissa. Osa näistä säästöistä pitää kuitenkin satsata digilehden jakeluun, koska muuten harva löytää lehden verkosta. Entäs miten Läraren hoitaa digitaalisen jakelunsa? Lärarenin paperilehden painos on 5600, ja se jaetaan jokaiselle suomenruotsalaiselle opettajalle. Sama kohderyhmä saavutetaan opettajien ammattijärjestön FSL:n somekanavien kautta. – Emme kokeneet järkevänä perustaa omia somekanavia lehdelle, koska FSL:llä oli jo tuhansien seuraajien joukko. Järjestön tiedottaja on ollut kovin iloinen, että hän voi julkaista kohderyhmää kiinnostavaa sisältöä somessa lehtijuttujen muodossa, kertoo Mattias Fagerholm. Sen lisäksi että juttuja julkaistaan Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa, ammattiliitto lähettää myös uutiskirjettä jäsenilleen noin kerran kuussa. Tulevaisuuden toiveena on tehdä Lärarenille oma uutiskirje, joka jaettaisiin suomenruotsalaisille opettajille. 2. Vältä printtilehden otsikoiden kopiointia suoraan verkkoon Digilehden otsikointi eroaa merkittävästi printtilehden otsikoinnista. Painetussa lehdessä toimivat lyhyet, ytimekkäät ja kielellisesti luovat otsikot. Digilehdessä otsikko on suoraviivaisempi ja pidempi, melkeinpä ingressimäinen – lukija täytyy nimittäin koukuttaa klikkaamaan juttu auki pelkän otsikon avulla. Tässä suhteessa Lärarenillä on petraamisen varaa, myöntää lehden päätoimittaja. – Useimmiten kopioimme saman otsikon verkkoon, minkä olemme kirjoittaneet painettuun lehteen. Tämä johtuu lähinnä kiireestä, koska meitä on toimituksessa vain kaksi henkilöä. Tulevaisuuden tavoitteena on toki sopeuttaa jutut paremmin kuhunkin julkaisukanavaan. 3. Mieti lehden ansaintamalli uudestaan Jos painettua lehteä on ennen myyty lukijoille tilauksena, voi verkkolehdelle olla vaikea keksiä ansaintalogiikkaa – maksumuurit toimivat lähinnä sanomalehdille mutta harvoin järjestölehdille. Moni järjestölehti on kuitenkin jäsenetu, joka kustannetaan jäsenmaksujen ja joskus osittain myös mainosten kautta. Tällöin ansaintamalli on helpompi sopeuttaa verkkoon. Painettu Läraren kustannetaan lähinnä mainostuloilla. Verkkolehdessä mainoksia ei ole vielä otettu käyttöön, joskin tekninen valmius siihen on. Tarkoitus on kuitenkin tulevaisuudessa myydä myös digimainoksia. – Meillä ei ole suunnitelmia lakkauttaa painettua lehteä, koska jäsenkyselyjen mukaan se koetaan tärkeänä. Haluamme kuitenkin pikkuhiljaa vähentää painettujen lehtien määrää ja lisätä digilehden painoarvoa, ei vähintään siitä syystä, että painetun lehden jakelu ja painatus kallistuu koko ajan, Mattias Fagerholm kertoo. 4. Varaudu siihen, että työrutiinit pitää miettiä uudestaan Printtilehden työprosessissa katse on aina suunnattu kohti seuraavan lehden deadlinea. Sen jälkeen voidaan hetken huokaista helpotuksesta, ennen kuin sama rumba toistuu. Digilehden julkaisurytmi on hyvässä ja pahassa vapaampi. Koska Läraren-lehti julkaistaan edelleen myös paperisena joka toinen viikko, ratkaisee se pitkälti lehden työprosessin. – Jos jutun aihe on hyvin ajassa kiinni, julkaisemme sen tietenkin heti verkossa emmekä jää odottamaan painetun lehden ilmestymistä. Etenkin kevään 2022 opettajalakon aikana digilehti todisti voimansa, ja työtapamme muistutti kovasti uutistoimituksen hektistä työtä, kertoo Mattias Fagerholm. – Jos aihe on ajattomampi, odotamme yleensä paperilehden ilmestymistä, ennen kuin juttu julkaistaan verkossa. Bonus: Saavuta uusia kohderyhmiä Tämä ei ole sudenkuoppa, vaan pikemmin mahdollisuus. Painettu lehti saavuttaa tarkasti kohderyhmänsä eli tilaajansa, kun taas digilehden kautta on mahdollista saavuttaa täysin uusia kohderyhmiä. Hyvin kirjoitetut ja mielenkiintoiset jutut voivat niin sanotusti lähteä lentoon verkossa. Tämän Lärarenin päätoimittaja Mattias Fagerholm on ilokseen huomannut. – Analytiikan mukaan meillä on suhteellisen paljon lukijoita Ruotsissa, mikä on positiivinen asia. Koska opettajien ammattiliitto ja myös Läraren-lehti tekee vaikuttajatyötä, on yleisestä näkyvyydestä tietenkin paljon hyötyä, ja tässä digilehti on aivan ylivoimainen. – Tyypillisesti lukijatilastoihin tulee piikkejä, kun haastateltava tai kolumnisti jakaa jutun omissa verkostoissaan. Meillä on yli vuoden vanhoja juttuja, joita edelleen luetaan paljon.
Onnea Morgan! – Kim Dahl tuli taloon 3.1.2023 Ajankohtaista Morgan on saanut riveihinsä toisen myyntijohtajan, Kim Dahlin. Tunteiden tulkiksi itseään luonnehtiva Kim on rautainen ratkaisumyynnin ammattilainen. Joulukuussa Morganilla aloittaneelle myyntijohtaja Kim Dahlille myynti on intohimotyö – hän on tehnyt myyntihommia koko työuransa ajan, yli puolet elämästään. Matkan varrelle on mahtunut kaikenlaista myyntipäällikön hommista myyntiorganisaatioiden rakentamiseen. Viimeiset kahdeksan vuotta Kim on toiminut työeläkeyhtiö Veritaksessa muun muassa myyntipäällikön tehtävissä ja maanlaajuisen kumppaniverkoston rakentajana. – Myyntityön suola on asiakastapaamiset sekä ihmisiin tutustuminen, ja viime vuosien aikana olenkin päässyt tapaamaan satoja yritysasiakkaita useilta eri toimialoilta – toivottavasti tavataan pian uudelleen! Tunteiden tulkki Morganilla saamansa intensiivisen startin jälkeen Kim oivalsi nopeasti, että Morgan tosiaan on markkinoinnin luonnonvoima, ja uusi pesti onkin tuonut mukanaan läjäpäin uutta tietoa. – Me tarjotaan asiakkaille kaikki heidän tarvitsemansa diginäkyvyydestä perinteiseen mainontaan, Kim sanoo. Morganilla Kim keskittyy yhteydenpitoon asiakkaiden kanssa sekä heille oikeiden ratkaisujen löytämiseen. – Pitkä myyntiurani on tehnyt minusta eräänlaisen tunteiden tulkin. Olen oppinut ymmärtämään muun muassa yritysasiakkaita ja tulkitsemaan heidän todellisia tarpeitaan. Ratkaisuja löytyy sellaisiinkin tarpeisiin, joita asiakkaat eivät välttämättä ole itsekään aiemmin tunnistaneet. Lisäksi Kimin missiona on Morganin myyntitoimintojen kehittäminen entistä paremmiksi. – On mahtavaa päästä virtaviivaistamaan ja rakentamaan juuri meidän näköistä myyntiorganisaatiota – ja samalla toki edistämään yhä enemmän myös asiakkaiden palvelukokemusta. Kiitosta Morganin meiningille Morgan oli Kimille entuudestaan tuttu työkuvioiden kautta, ja morganiksi lähteminen on kutkutellut jo aiemminkin. – Morganilla on törkeän hyvä meininki ja yhteishenki, kukas nyt ei haluaisi osaansa siitä. Ala kiinnostaa suunnattomasti ja tulevaisuuden näkymät ovat taivaissa. Tänä vuonna päätinkin sitten ottaa itse uudestaan yhteyttä Morganiin ja kerroin haluavani remmiin mukaan. Tähdet kohtasivat ja kauppa tuli, Kim hymyilee. Myyntityössä Kim pitää ihmisiin tutustumisen ohella erityisesti päivien sisällön vaihtelevuudesta. Kaiken rokkenrollin lisäksi myynnissä ja myynnin johtamisessa hänelle on tärkeää kalenterivastuu. – Morganilla oman päivänsä saa rakentaa niin kuin haluaa – vapaudet ja vastuut ovat täydellisessä tasapainossa.